Tahlo Ventures palkittiin sateenkaarimatkailun edelläkävijyydestä Matkamessuilla

Yleinen

We Speak Gay yhteisön perustanut Medina Helsinki Communications Oy palkitsi torstaina 16.1.2025 seitsemän matkailutoimijaa We Speak Gay Trailblazer Awards -palkinnolla. Tahlo Venturesin lisäksi myös Visit Tampere palkittiin.

”Tärkein kriteeri palkittavien sateenkaarimatkailun pioneerien valinnassa on ollut ennakkoluuloton, rohkea ja näkyvä ympärivuotinen kohdennettu sateenkaariviestintä, mikä on olennaista sateenkaariasiakkaiden houkuttelussa” sanoo Medina Helsinki Communications Oy:n perustaja Hannu Medina.

Tämä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun matkailutoimijoita palkitaan sateenkaariviestinnästä ja sateenkaariystävällisyydestä. 

“Haluamme nyt palkita yrityksiä ja matkakohteita, jotka ovat toimineet rohkeina esimerkkeinä ja tienraaivaajina muille sekä paikallisesti että kansallisesti.” Medina jatkaa.

Tahlo Venturesin yrittäjä Johanna Tahlo kertoo yrityksen panostaneen sateenkaariviestintään sen perustamisesta lähtien. Nyt saatu tunnustus lämmittää sydäntä erityisesti siksi, että työ ei ole aina helppoa.

”Ollaan perheyritys, joten Tahlon perheen arvojen tuominen majoitus- ja elämystoimintaan oli luontevaa. Sateenkaariarvoista viestiminen tuo tullessaan paljon keskustelua ja tietä on saanut raivata somen lisäksi myös kylänraitilla ja monissa kohtaamisissa.”

Myös jatkossa sama linja pysyy.

“Tahlolla jokainen kohdataan ainutlaatuisena itsenään, eikä ketään katsota nenänvartta pitkin. Tarkoitus on tuotteistaa yhä vahvemmin luksusmajoituspaketteja LGBTQ+-pariskunnille ympäri maailman ja tehdä Tahlo Venturesia tunnetummaksi sateenkaariyhteisölle turvallisena matkakohteena. Suunnitelmissa on myös kohderyhmälle suunnattuja retriittejä ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita etsimme koko ajan”, Tahlo jatkaa. 

Tahlo Venturesin ja Visit Tampereen lisäksi palkinnon saivat Visit Jyväskylä Region, Wild Taiga Kuhmosta ja Suomussalmelta, Go Arctic Oulusta, Hotel Klaus K Helsingistä ja Aurora Holidays Utsjoelta.